Sonjan syvähaastattelut - tulossa kesällä 2017

Sonja Kailassaari on televisiotoimittaja, joka on tehnyt erilaisia tv- ja radio-ohjelmia vuodesta 2001. Matkan varrella on ehditty tehdä tuhansia haastatteluita. Kailassaaren podcastissa haastatellaan yhteiskunnan vaikuttajia ja muita mielenkiintoisia vieraita.
Tarkoituksena on pureutua haastateltavan maailmankuvaan ja lähteä selvittämään mistä kaikki alkoi.

Sonjan podcastissa kuulijat pääsevät tutustumaan Suomen tunnetuimpiin profiileihin, heidän ajatusmaailmaansa sekä niihin elämäntapahtumiin, joilla on ollut suurin merkitys heidän elämässään. Tarkoitus on haastatella niin viihdemaailman tähtiä, kuin muiden alojen menestyjiä ja ylipäätänsä vain mielenkiintoisia persoonia. Haastattelussa annetaan aikaa syventyä haastateltavan elämänmatkaan ja pohditaan maailmaa vieraan näkökulmastaan.

Sonja on vuodesta 2014 juontanut Ylellä suosittua ruotsinkielistä Efter Nio keskusteluohjelmaa yhdessä Mårten Svartströmin kanssa. Ennen tätä parivaljakko juonsi aamuohjelmaa nimeltä Efter Nio. Vuosituhannen alussa Sonja teki Subtv:lle makasiiniohjelmaa Sessions jota esitettiin kolmen vuoden ajan.

 

 

JAKSOT - TULOSSA